Ikääntyvien paloturvallisuus
Vanhuspalvelulain linjauksen mukaisesti pyritään lisäämään kuntoutumista edistäviä ja kotiin annettavia palveluita. Pitkäaikaisesta laitoshoidosta pidättäydytään ja sitä järjestetään vain poikkeustapauksissa. Kotona asuminen mahdollistetaan kotihoidon useilla päivittäisillä käynneillä ja kotiin tuotavilla laitoshoidon kaltaisilla palveluilla. Tämä johtaa siihen, että yksityiskodeissa asuu yhä enemmän ja yhä pidempään ihmisiä, jotka aikaisempien kriteerien mukaan olivat laitoshoitoon oikeutettuja. Tämän me pelastuslaitoksissa työskentelevät näemme päivittäin arkityössämme.
Koti siis muuttuu pitkäaikaishoitopaikaksi ja terminaalihoitopaikaksi. Meneillään olevaan kehitykseen on tunnistettu liittyvän myös turvallisuuden proplematiikkaa. Laitoksissa asuessaan vanhusten paloturvallisuudesta huolehditaan lakisääteisesti, toiminnanharjoittajan taholta. Kun samat ihmiset sijoitetaan omiin koteihinsa, heidän edellytetään itse huolehtivansa omasta turvallisuudestaan, vaikka he eivät olisikaan siihen kykeneviä. Yleisiä turvallisuuteen liittyviä ongelmia ratkotaan mm. painikeranneke-turvapuhelimella ja asunnon muutostöillä, kuten kynnysten poistamisella sekä kaiteiden ja kahvojen asentamisella. Näillä toimenpiteillä ei ole vaikutusta paloturvallisuuteen silloin kun ihmisen toimintakyky on merkittävästi alentunut.
Paloturvallisuuteen liittyvät ongelmat ovat kokonaan keskustelematta, käsittelemättä ja tunnistamatta pelastuslaitosten ulkopuolella. Keskusteluissa palovaroittimen ja turvapuhelimen olemassaolo mielletään paloturvallisuustoimenpiteeksi. Niiden luoma turva tulipalosta selviämisen näkökulmasta on kuitenkin hyvin kyseenalainen, lähes olematon, jos ihmisen toimintakyky on alentunut. Paloturvallisuuteen liittyvää kokonaisuutta ei ole ymmärretty oikein.
Pirkanmaan pelastuslaitos on jo usean vuoden ajan kartoittanut kotona asuvien, toimintakyvyltään alentuneiden vanhusten paloturvallisuusasioita ja kotona pärjäämistä. Yhteistyökumppanina on ollut Tampereen kotihoito ja ympäristökuntien kotihoidot. Kohderyhmänä on ollut kaikkein huonokuntoisimmat vanhukset, vanhuspalvelulain määritelmän mukaiset iäkkäät henkilöt. Tarkoitetaan siis vanhusta, jonka toimintakyky on merkittävästi alentunut. Kotihoidon henkilökunta on koulutettu ja on toteutettu yhteisiä kohdekäyntejä. On annettu paloturvallisuuskoulutusta asukkaille ja kotihoidon työntekijöille, sekä arvioitu asuntojen paloturvallisuutta, syttymisriskejä ja asukkaan pelastautumisedellytyksiä tulipalotilnteessa. Koulutusten ja käyntien yhteydessä on myös jalkautettu pelastuslain 42 § :n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden käytäntöjä. Tämän pykälän mukaan viranomainen on ilmoitusvelvollinen pelastusviranomaiselle rakennuksessa ja asunnoissa havaitsemistaan onnettomuusriskeistä. Velvoite koskee myös kunnan tai julkisyhteisön sekä hoitolaitosten työntekijöitä.
Tulipalosta pelastautumisen kannalta olennaista on syttyneessä asunnossa olevan asukkaan, ihmisen oma toimintakyky. Asukkaan on itse päästävä ulos asunnostaan 2-3 minuutin kuluessa syttymishetkestä. Riittävän aikainen omatoiminen poistuminen on mahdollista, mikäli toimintakyky on kunnossa. Huonokuntoisen vanhuksen kohdalla näin ei kuitenkaan usein ole. Toimintakyvyltään alentuneilla vanhuksilla ei siis ole tosiasiallisia mahdollisuuksia selvitä asuntopalossa. Mikäli päivittäiset askareetkin onnistuvat vain avustettuna, ei omatoiminen poistuminen tai ulkopuolinen apu pysty pelastamaan asukasta. Toimintakykyä tarkasteltaessa paloturvallisuuden kannalta tarkastellaan, pystyykö asukas havaitsemaan tulipalon tai palovaroittimen äänen, reagoimaan palovaroittimen ääneen järkevästi ja pystyykö asukas poistumaan asunnosta riittävän nopeasti ulos omin avuin tai avustettuna? Toimintakykyä alentavia tekijöitä ovat esim. huumaava/tainnuttava lääkitys ja muistisairaus. Mikäli jossakin toimintakyvyn osatekijöistä on puutteita niin asukkaalla on kohonnut palokuoleman riski. Ihmisen toimintakykyä arvioidaan RAI-arviointimenetelmään pohjautuvan paloturvallisuustyökalun avulla. Paloturvallisuudesta huolehtiminen tarkoittaa toimenpiteitä ennen kuin tulipalo on syttynyt. Näitä on esim. kouluttaminen, riittävästä siisteydestä huolehtiminen ja syttymisriskien poistaminen. Syttymisen jälkeiseen hetkeen varaudutaan mm. palovaroittimilla, sammuttimilla ja sammutinpeitteillä. Varoitin ja sammutin ovat hyödyllisiä vain, jos toimintakyky on hyvä, kotonaan asuvaa ns. petipotilasta ne eivät auta.
Kaikki kotonaan asuvat ikääntyvät ihmiset, myös ne jotka eivät ole kotihoidon piirissä, pitää kartoittaa ja arvioida heidän toimintakykynsä mahdollisen tulipalon varalta.